perjantai 19. helmikuuta 2021

Menneisyyden jäljillä


 Aikoinaan ihmiset, karja ja porot kulkivat samaa reittiä.
 Heidän jäljistään tallautui polku. 1900-luvun
alkupuolella esivanhempani kulkivat tätä polkua.
Ei ollut maantietä, ei autoa eikä polkupyörää.
Tätä Muorin poluksi nimettyä polkua pitkin kuljettiin 
jalkaisin naapureihin. Polku oli käytössä vielä
1970-luvun alkupuolelle saakka, kunnes maantie tehtiin. 
Se vei ihmiset pois tältä polulta
mutta porot ja muut metsän eläimet kulkee sitä edelleen.
 Palaan kesäisin tälle polulle aistimaan
menneisyyden havinaa.
 Vain hetken näkyvät jäljet taivaalla
 
Nousuveden laskiessa, 
jäljet piirtyvät hyvin märkään hiekkaan. 
Malesia
 
Kuahissa Jalan Pantaissa kauempana kaupungin 
vilskeestä sijaitsee tämä pitkä hotellialueen hiekkaranta. 
Alue sijaitsee Malesian Langkawin piirikunnassa.
Ihanan hiljainen ranta.

Ranta kalliossa on nähtävissä vuosituhansien 
ajanhampaan puremat jäljet. 
Alla olevan fossiilin löysin
tuon kallion juurelta.
 
Jokin meren eläjä on kiveen piirtynyt.

 
Mereen hiljalleen virtaava vesi piirtää jälkiä hiekkaan.
 
Vien teidät lämpimiin muistoihin.
Kylmiä jälkiä  täällä olisi kyllä tarjolla,
kun kurkistan ikkunasta ulos. :)
 
Malesialaisten lintujen laulua

Aihe on JÄLJET






46 kommenttia:

  1. Lämpimät muistojen jäljet sopivat hyvin tähän talviseen päivään. Tropiikin lintuja oli upea kuunnella.

    VastaaPoista
  2. Me encanta la primera foto, aunque e paraíso tampoco está nada mal...
    Un abrazo

    VastaaPoista
  3. Monenlaisia, kesän lämpöisiä muistijälkiä!

    VastaaPoista
  4. Preciosas imágenes y sorprendente lugar encantador. Los dos videos son preciosos amigo.
    Gracias por compartir esa belleza.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
  5. Elegant landscapes and beautiful details.

    VastaaPoista
  6. Ihan huikeita kuvia. Pilvi kuva on ihan super upea.

    VastaaPoista
  7. I "love" when I encounter those who understand and appreciate how game trails became human paths and often roads .... it is especially wonderful and meaningful when these phenomena are attached to personal factors such as ancestors. I can remember asking a grandmother about a trail on a farm where she lived from birth to death and her telling me it was the path she walked bringing cattle in from the pasture when she was a girl and that it had existed even before her memory.

    In a similar vein, when I pick up a stone along a beach, I wonder if any other hand has held it. When I throw the stone out into a lake or a river or a sea, I wonder if it ever will be seen by anyone again, much less held in someone's hand.

    Love this post, Liplatus .... no ands or buts or maybes ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is valuable to be able to experience the havina of the past.
      I feel a strong loving bond in their footsteps.
      Old buildings, objects, and written texts also create love and longing for past generations.

      Fram Actual, thank you!

      Poista
  8. Ohh wonderful post !

    It is very nice to follow old tracks .Humans stop hiking there ,they now have a car and all goes very fast.But the animals still remembers and follow these old tracks that we still can experience when we are quiet.It is a big question what will follow next in the future.Now we even have landed on Mars.Ilove the bird video.So peaceful!I hope you can visit that beach again!Very lucky to find things from prehistoric time

    Well Done!

    Greetings Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It will be interesting to follow what is revealed on Mars
      Pictures have already been taken to earth from Mars.
      Happiness and prosperity are history and memories.

      Anita, thank you!

      Poista
  9. Kauniita ja lämpimiä muistoja.
    Nyt onkin aikaa katsoa ja kuunnella muistojen arkistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkailu kuvia on runsaasti arkistoissa.

      Kiitos Kirsi Kaija!

      Poista
  10. Preciosas fotografías en una buena serie.

    Feliz fin de semana.

    VastaaPoista
  11. Los animales siguen durante generaciones los mismos caminos.

    Saludos.

    VastaaPoista
  12. Olipas syvällistä ja kaunista. JKLssä on Korkeakoskentie jonka varresta löytää vanhan kivisen kilometritolpan jossa isot luvut - siitä on kulkenut aikoinaan ns. Hämeen härkätie, polku sekin lienee alunperin ollut. Eikä se virallinen tiehään ole 50 metriä enempää sivuun ole siirtynyt.
    Jänniä nuo historian haamut kun niitä yhtäkkiä tunkee jossain paikoissa esiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu on Hämeen härkätie.
      Huikeata ajatella että tie ollut jo keskiajalla käytössä.

      Kiehtovaa on menneisyyden haamut.
      Joskus tulee katsottua elokuviakin joissa menneisyyden ihmiset kummittelee vanhoissa kartanoissa.:)

      Kiitos Sus'!

      Poista
  13. Lämmittää nuo kasäiset jäljet.Oi että tuli kaipuu lämpimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä tuntuisi kesän lämpö.
      Nythän on luvassa jopa + asteiden säätä ensi viikolle.
      Alkaa kevät hiljalleen heräillä.

      Kiitos Raija Annikki!

      Poista
  14. Upeita kaukomaiden matkamuistoja. Jäljet on todella synnyttäneet menneisyyden polkuja, jopa vesi jättää jälkensä historiaan ja jätämme edelleen jälkiä tuleville polville. Todella monipuolinen jälkikokoelma. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesi onkin voimakas jälkien muovaaja.

      Kiitos Sisko kivasta haasteesta!

      Poista
  15. Mielettömän kaunista ja nuo linnut, voi miksi ei suomessa ole noin kauniita ja upea äänisiä lintuja.Tulisivat käymään kesällä suomessa.
    Muinaisia polkuja löytyy vieläkin jostain.

    VastaaPoista
  16. Kiva olisi jos monipuolisempa sirkutusta ja liverrystä kuuluisi.


    Peippo, pajulintu ja punarinta ovat upea äänisiä. Mustarastaskin laulaa kauniisti. Harvinaisen paljon on pihapiirimme seutuvilla ollut tänä talvena mustarastaita. Pääskysen viserrys on ihana kuulla kunhan liki kesää päästään. Samoin käen kukunta. Satakielen ääni on kaunis ja paljon eri vivahteita.
    Sepelkyyhkyn ääni on jännä.

    Kiitos Pirjo!

    VastaaPoista
  17. Voi ihana, mikä tunnelma 🤍
    Polku kutsuu kulkijaa ja menneet kulkijat voi kuvassasi aistia 🤍
    Levollista talven jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Toivotan levollista talvea myös Sinulle!

      Poista
  18. Tarina II 24.päivä blogissa, vähän mainostan, ei kai haittaa?

    VastaaPoista
  19. Kaunista ja syvällistä, sanoin ja kuvin.

    VastaaPoista
  20. Mainoskiertueella:
    Aktivoidu, oi runoilija/runonlukija-ystävä, Runotorstai alkaa minun pitämänä uudestaan=) 25.helmikuuta ensimmäinen aihe ja 4.maaliskuuta ensimäinen Runotorstai ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sus' mainoksesta. Taidan jättää runoilun kanssa bloggaajille.
      Sujuvasti osaan lukea runoja mutta runoiluni on jähmeää. Sanat kangertelevat ja typoilen. :)

      Poista
  21. Upeita kuvia retkiltäsi. Olit nyt kuvia etsiessäsi ja valitessasi muistojen polulla, Hetken kuuntelit aaltoja sitten lintusia. Kesän tulleen tallaat metsäpolulla, mutta älä eksy poron polulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat vahvistavat muistoja.
      Porojenkin poluilla on tullut kuljettua.

      Kiitos Aimarii!

      Poista
  22. Voi että, kun ihania kuvia,tuli oikein lämmin olo niistä.
    Ja nuo linnut ja kauniit viserrykset, ihania!
    Sanotaan, että kaikki jättää jälkensä, niin myös luontoon syntyy näitä jälkiä, mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  23. Ajanhammas puree jälkiä kaikkialla tahi muovaa.

    Kiitos Harakka!

    VastaaPoista
  24. Kauniita jälkiä, näissä on maailman matkaajan avaruutta. Lintujen sirkutus oli lumoavaa, tykkään kyllä kotoisestakin sirkuttelusta, sitä kuulee varsinkin kesänkorvalla tälläkin plantaasilla aika paljon:)

    VastaaPoista
  25. Tuosta lomailu paikasta löytyi omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
    Kauniisti sirkuttaa kotoisatkin sirkuttajat.
    Piha-alueellamme asustaa iso parvi mustarastaita. Toivottavasti ainakin osa jäisi pesimään lähelle.
    Ulkoillessa on kiva kuunnella variksenkin raakuntaa.:)

    Kiitos Irja Viirret!

    VastaaPoista

Kommentisi ilahduttaa, kiitos Sinulle!

Hae tästä blogista